Isän tapaaminen oli oikeastaan aika järkyttävä kokemus. Ei sillä että kaikki olisi menny jotenki huonosti, vaan sillä että kaikki meni niin hyvin. Ja sitä en kyllä osannu oottaa yhtään. Kasvotusten hän oli jollaki tapaa hyvin komea, hieman harmaantunu mies. Oikeen semmonen ystävällisen näköinen.
Se hetki ku ekan kerran nähtiin toisemme, oli 100% kiusaantunut. Minä suorastaan halveksin sitä ihmistä ja hän tiesi sen, vaikka käyttäydyinkin ainaki omasta mielestäni heti alkuunkin kohteliaasti. Pikanen kädenpuristus ja se oli siinä. Mutta sitten kun aloimme juttelemaan, kaikki olikin yllättävän helppoa. Mulla oli tietty paljon kysyttävää ja hän kärsivällisesti ja rauhallisesti vastaili kaikkiin mun kysymyksiin (tarttee sitä taitoa mun käsityksen mukaan töissäänkin) Aika hurahti tosi nopeaa ja yhessä vaiheessa hän sitten keskeytti minut ja pyysi että saa kysellä minulta asioita.
Kerroin kaiken tästä hänen ja sisarusten etsinnästä ja minun "löytötuloksista" Isoveljistä puhuttaessa hän käänsi puheenaiheen nopeesti pikkuveljeen, harmitteli sitä että heidän välit olivat tämän jutun vuoksi menneet huonoiksi. Puhetyyli ei ollu millään tapaa syyttävä, mutta silti se kerto aika paljo... Sanoi että minun pikkusisko on samanlainen kun minä, kuulemma semmoinen Tietää mitä tahtoo, ja tahtoo sen NYT - tyyppi (I know what I want and I want it NOW -tyyppi, toivottavasti en kussu suomennosta) Se oli oikeestaan ainoa mitä sain kuulla nykysestä perheestä.
Tuntikausia me siinä istuttiin mutta siltikin mulle jäi tosi etäinen kuva hänestä. Kiinnostaa kyllä tavata uudestaan, mutta kun meidän tapaaminen päättyi isän suusta tulleisiin sanoihin "I'll call you" (oli siinä myös joku ällö peribrittiläinen hellittelynimi perässä) niin en usko että kovin lähiaikoina ollaan näkemässä saatika edes missään yhteyksissä... Ihan niinku huonoilla treffeillä (ainaki leffoissa)
Oon kumminkin tosi ilonen siitä että menin ja tapaaminen oli yllättävän "mukava" Ainaki sain vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, miksi on jättäny niin monta perhettä jne.
No miksi se oli jättänyt niitä perheitä?
VastaaPoistaHän "ahdistui". Ei se kyllä mikään kunnon syy ole, mutta siihen hän vetosi. Ensimmäisen perheen kohdalla sen voisi ehkä vielä ymmärtää (tai ymmärtää ei ole laisinkaan oikea sana, mutta käytetään sitä nyt paremman puutteessa) mutta se että on tehnyt saman monelle perheelle, on jo ihan sitä omaa tyhmyyttä. Kerroin sen myös hänelle.
PoistaMiksi ja mikä häntä ahdisti? Ja miksi ei nyt sitten ahdista tämä nykyinen perhe? Kysy hältä eikö enemmän ahdista kun lapset ties missä?
VastaaPoistaPerhe-elämä ahdisti minun käsityksen mukaan. Nykyisen perheen ahdistustilasta mulla ei ole kyllä valitettavasti nyt sen tarkempaa tietoa.
PoistaMiten äitisi suhtautui isäsi tapaamiseen? Entäs veljesi?
VastaaPoistaÄiti suhtautui aika huonosti. Isoveljet ymmärsi ja kannusti tapaamaan, pikkuveljellä on nyt meneillään joku kunnon isäuhma, ei halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan, saatika kuulla hänestä.
Poista