Päädyin nyt siihen että jatkossa kommentit tulee hyväksyntään. Ei sen takia ettenkö haluaisi julkaista viestejä joissa minua väitetään huijariksi, vaan siksi että nyt oon kertonu kuitenkin jonkin verran tietoja itsestäni (ja myös joistaki läheisistä) enkä halua että kommentteihin alkaa ilmestymään sen enempää arvauksia mun henkilöllisyydestä. Ja näin mää myös itse varmemmin huomaan kaikki kommentit eikä jää huomaamatta vastaamatta mihinkään.
Mutta siis kaikki muut kommentit kyllä pääsee läpi, mutta jätetään mun oikea nimi (ja sen arvailu) nyt kokonaan pois :)
Ja toivottavasti osasin sen oikein laittaa tuolta asetuksista!
sunnuntai 31. elokuuta 2014
perjantai 29. elokuuta 2014
Mutka matkaan
Tänään oli taas pitkä keskustelu pikkuveljen kans. Puhuttiin mm näistä meidän isoveljistä. Ja pikkuveli olisi ollut valmis ottaan heihin yhteyttä vaikka heti, mutta mää yritin vähän toppuutella. Tuli suorastaan semmonen kalkkis-olo, mutta semmonen kai kuuluu isosiskona olemiseen (?)
Nyt täytyy kyllä taas hieman kehua mun pikkuveljeä, siinä on kyllä semmonen hyvinkasvatettu poika! Toki varmasti on suurimmaksi osaksi sitä ettei hän kehtaa minulle kovin asioista ja tästä tilanteesta valittaa kun ollaan loppujen lopuksi suht tuntemattomia toisillemme. Hän on kuitenkin aina asiallinen ja osaa suhtautua näihin asioihin myös (mustalla) huumorilla. Ja hän puhuu niin ihanasti mun vierailun odottamisesta. Mikä tuntuu pahalta koska voi olla ettei vierailu onnistukkaan vielä tuolla suunnitellulla aikataululla.
Lähipiirissäni on tapahtunu tosi ikävä tapahtuma joten en ole vielä varma että pääsenkö lähtemään. En missään nimessä halua tuottaa pettymystä pikkuveljelle mutta joskus on vaan tehtävä tympeitäki päätöksiä. Onneksi tässä on kumminki vielä aikaa asioilla kääntyä paremmaksi joten toivotaan parasta!
Nyt täytyy kyllä taas hieman kehua mun pikkuveljeä, siinä on kyllä semmonen hyvinkasvatettu poika! Toki varmasti on suurimmaksi osaksi sitä ettei hän kehtaa minulle kovin asioista ja tästä tilanteesta valittaa kun ollaan loppujen lopuksi suht tuntemattomia toisillemme. Hän on kuitenkin aina asiallinen ja osaa suhtautua näihin asioihin myös (mustalla) huumorilla. Ja hän puhuu niin ihanasti mun vierailun odottamisesta. Mikä tuntuu pahalta koska voi olla ettei vierailu onnistukkaan vielä tuolla suunnitellulla aikataululla.
Lähipiirissäni on tapahtunu tosi ikävä tapahtuma joten en ole vielä varma että pääsenkö lähtemään. En missään nimessä halua tuottaa pettymystä pikkuveljelle mutta joskus on vaan tehtävä tympeitäki päätöksiä. Onneksi tässä on kumminki vielä aikaa asioilla kääntyä paremmaksi joten toivotaan parasta!
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Kuulumisia
Isä otti tänään yhteyttä. Laittoi tekstiviestillä minun isoveljien sukunimen, eikä paljon mitään muuta. Kutsui viestissä minua darlingiksi, mikä oikeestaan raivostutti. Vastasin lyhyen kiitoksen ja päätin samalla että jätän yhteydenpidon isän kanssa tähän ainakin vähäksi aikaa. Ja keskityn näihin sisaruksiin.
Veljien sukunimi oli suht yleinen mutta luulen silti löytäneeni oikeat ihmiset Facebookista. Ainakin he ovat keskenään kavereita ja toisella on syntymävuosi näkyvillä ja se passasi toisen veljen ikään. Ja tällä veljellä jolla näkyi syntymävuosi, näkyi myös asuinpaikka. Mikä ei ole mahottoman ajomatkan päässä Lontoosta. Joten aluksi aloin miettimään että otan heihin yhteyttä jo ennen minun reissua ja hyvällä tuurilla voisin tavata heidätkin reissun aikana.
Mutta sitten mieli muuttui. Se olisi ehkä kuitenkin hieman liikaa, kolme veljeä yhdellä reissulla... Ja en ole vielä kertonut tälle pikkuveljelle tästä että olen löytänyt meidän isoveljet. En tiedä siis hänen reaktiota. Joten luulen että tapaan tämän pikkuveljen nyt kaikessa rauhassa ja katson sitten myöhemmin mitä teen.
Toki mieli voi taas muuttua, mutta tällä hetkellä ajatus olis tämmöinen.
Veljien sukunimi oli suht yleinen mutta luulen silti löytäneeni oikeat ihmiset Facebookista. Ainakin he ovat keskenään kavereita ja toisella on syntymävuosi näkyvillä ja se passasi toisen veljen ikään. Ja tällä veljellä jolla näkyi syntymävuosi, näkyi myös asuinpaikka. Mikä ei ole mahottoman ajomatkan päässä Lontoosta. Joten aluksi aloin miettimään että otan heihin yhteyttä jo ennen minun reissua ja hyvällä tuurilla voisin tavata heidätkin reissun aikana.
Mutta sitten mieli muuttui. Se olisi ehkä kuitenkin hieman liikaa, kolme veljeä yhdellä reissulla... Ja en ole vielä kertonut tälle pikkuveljelle tästä että olen löytänyt meidän isoveljet. En tiedä siis hänen reaktiota. Joten luulen että tapaan tämän pikkuveljen nyt kaikessa rauhassa ja katson sitten myöhemmin mitä teen.
Toki mieli voi taas muuttua, mutta tällä hetkellä ajatus olis tämmöinen.
tiistai 26. elokuuta 2014
Ahdistus
Kieltämättä näin keskellä yötä yksin omassa kämpässä olo tuntuu ihan hurjan yksinäiseltä. Siitäkin huolimatta että oon viime päivinä saanut neljä sisarusta. Ja yhteyden isään.
Tietyllä tapaa koko tämä asia ahdistaa ihan älyttömästi, kurkussa on kokoajan palanen ja ei saa unenpäästä kovin helposti kiinni. Ja juuri nyt tämä koko homma kaduttaa.
Isän vastaanotto oli suorastaan kylmähkö. Ja ajatus kahdesta uudesta veljestä on koko ajan takaraivossa. Heillä ei ole varmastikaan mitään tietoa minusta, joten en voi luottaa siihen että he osaisivat minua etsiä. Pallo on niin sanotusti nyt mun nurkassa. Tää kaikki vaan tuntuu just nyt olevan hiukkasen liikaa. Onneksi aamulla on uusi päivä ja toivon mukaan katselen tätä asiaa eri kantilta silloin.
Tähän loppuun vielä ihan hurjasti kiitos teidän ihanista kommenteista! Ihana niitä täällä lueskella samalla kun ryven itsesäälissä ;)
Tietyllä tapaa koko tämä asia ahdistaa ihan älyttömästi, kurkussa on kokoajan palanen ja ei saa unenpäästä kovin helposti kiinni. Ja juuri nyt tämä koko homma kaduttaa.
Isän vastaanotto oli suorastaan kylmähkö. Ja ajatus kahdesta uudesta veljestä on koko ajan takaraivossa. Heillä ei ole varmastikaan mitään tietoa minusta, joten en voi luottaa siihen että he osaisivat minua etsiä. Pallo on niin sanotusti nyt mun nurkassa. Tää kaikki vaan tuntuu just nyt olevan hiukkasen liikaa. Onneksi aamulla on uusi päivä ja toivon mukaan katselen tätä asiaa eri kantilta silloin.
Tähän loppuun vielä ihan hurjasti kiitos teidän ihanista kommenteista! Ihana niitä täällä lueskella samalla kun ryven itsesäälissä ;)
maanantai 25. elokuuta 2014
Isoveljet
Eli siis kuten vähän epäilinkin niin isällä on myös minua vanhempia lapsia, minä ja äiti ei oltu siis ensimmäiset kenet se jätti.
Nämä veljet ovat syntyneet silloin kun isä oli hyvin nuori ja heillä on tällä hetkellä ikää isän arvion mukaan 37- ja 35-vuotta. Eli he ovat minua aika lailla kymmenisen vuotta vanhempia. Asuvat Iso-Britanniassa, tai ainakin sinne isä heidät aikanaan jätti. Voivat tietty tällä hetkellä asua melkein missä vain.
Heidän kanssaan isä ei ole ollut minkäänlaisissa tekemisissä ja hän oli sieltä muuttanut Suomeen töihin. Ja täällä sitten tapasi äidin jne. Hän tiesi heistä vain etunimet koska viimeisin asia minkä hän on heistä kuullut oli se että tämä ensimmäinen vaimo oli mennyt uusiin naimisiin. Ja mitä luultavimmin pojille oli kans vaihdettu uuden miehen sukunimi.
Joten voi olla että mun on heitä aika mahdoton löytää. Tai minulla ei oo harmainta aavistustakaan mistä voisin ees alottaa ettimisen jos en sukunimiäkään tiedä. Isä kyllä totesi että hän voi soittaa muutaman puhelun ja yrittää selvittää näitä sukunimiä mutta saa nyt nähdä... En tiiä oonko valmis vastaanottaan häneltä mitään mistä joutusin sitte häntä kiittämään.
Nämä veljet ovat syntyneet silloin kun isä oli hyvin nuori ja heillä on tällä hetkellä ikää isän arvion mukaan 37- ja 35-vuotta. Eli he ovat minua aika lailla kymmenisen vuotta vanhempia. Asuvat Iso-Britanniassa, tai ainakin sinne isä heidät aikanaan jätti. Voivat tietty tällä hetkellä asua melkein missä vain.
Heidän kanssaan isä ei ole ollut minkäänlaisissa tekemisissä ja hän oli sieltä muuttanut Suomeen töihin. Ja täällä sitten tapasi äidin jne. Hän tiesi heistä vain etunimet koska viimeisin asia minkä hän on heistä kuullut oli se että tämä ensimmäinen vaimo oli mennyt uusiin naimisiin. Ja mitä luultavimmin pojille oli kans vaihdettu uuden miehen sukunimi.
Joten voi olla että mun on heitä aika mahdoton löytää. Tai minulla ei oo harmainta aavistustakaan mistä voisin ees alottaa ettimisen jos en sukunimiäkään tiedä. Isä kyllä totesi että hän voi soittaa muutaman puhelun ja yrittää selvittää näitä sukunimiä mutta saa nyt nähdä... En tiiä oonko valmis vastaanottaan häneltä mitään mistä joutusin sitte häntä kiittämään.
Vastauksia
Nyt on toinen lyhyt mutta silmiä avaava juttuhetki takana isän kanssa. Puoli kuuden aikaan tuli viestiä ja hän uhrasi minulle kokonaiset 20 minuuttia ajastaan. Sitten halusi mennä lämmittämään saunaa ja nauttimaan vapaa-ajastaan kun vaimo ja lapsi ovat muualla.
Keskustelu alkoi pahoittelulla siitä että vastasi niin myöhään, nyt oli kuitenkin vasta hyvä hetki kun ei ollut vaimo lähistöllä. Tätä "perheenjättö"-tapaansa perusteli sillä että on sitoutumiskammoinen eikä erityisemmin ole ikinä pitänyt itseään isällisenä saatika edes halunnut lapsia (?!) On vain aina taipunut näiden vaimojen/avovaimojen tahtoon. Joten tietyssä vaiheessa suhdetta on aina alkanut lapsiarki ahdistamaan ja on pitänyt vain päästä äkkiä pois. Ja kuulemma sitten kun on ollut kauan aikaa kuviosta pois, palaaminen tuntuu täysin mahdottomalta.
Ei ole kuulemma ikinä oikeastaan harkinnutkaan yhteydenottoa minuun vaikka onkin omien sanojen mukaan ikävöinut minua. Hän on vain ajatellut että kyllä minä hänet etsin jos niin haluan. Sama minun isoveljien kanssa. NIIN, MINULLA ON ISOVELJIÄ. Kymmenisen vuotta minua vanhempia. Mutta heistä lisää myöhemmin...
Isä kysyi että haluanko minä että hän kertoo minusta vaimolleen ja tytölleen? Mikä minun mielestäni oli aika epäsopiva kysymys, en minä sellaisesta asiasta halua päättää! Keskustelun päätimme siihen että isä lupasi ottaa lähipäivinä yhteyttä, haluaa ensin antaa minun "rauhoittua ja pohtia asioita" (Kieltämättä joo, meinasi välillä kiehahtaa yli)
Tämän keskustelun jälkeen olen aika varma että isä on jonkinsortin narsisti. Tai ainakin narsistisia piirteitä omaava ihminen. Kukaan täysin päästään terve ei perustele asioita sillä tapaa kun isä niitä perusteli. Mitään kunnollista katumusta hänestä ei tule ilmi. Perheiden jättämisen syyksikin hänen mukaan riitti se että HÄNELLÄ ahdisti ja HÄN halusi rauhassa tehdä jotain muuta. (Jotain muuta tässä kohtaa tarkoitti sitten aina sitä että hän perusti uuden perheen, ilmeisesti kokeillakseen että oliskohan tämä nyt vaikka vähän kivempi?)
Tähän loppuun passaa oikeastaan vain yksi sana. Perkele. (Vittusaatanahelvettihitto)
Keskustelu alkoi pahoittelulla siitä että vastasi niin myöhään, nyt oli kuitenkin vasta hyvä hetki kun ei ollut vaimo lähistöllä. Tätä "perheenjättö"-tapaansa perusteli sillä että on sitoutumiskammoinen eikä erityisemmin ole ikinä pitänyt itseään isällisenä saatika edes halunnut lapsia (?!) On vain aina taipunut näiden vaimojen/avovaimojen tahtoon. Joten tietyssä vaiheessa suhdetta on aina alkanut lapsiarki ahdistamaan ja on pitänyt vain päästä äkkiä pois. Ja kuulemma sitten kun on ollut kauan aikaa kuviosta pois, palaaminen tuntuu täysin mahdottomalta.
Ei ole kuulemma ikinä oikeastaan harkinnutkaan yhteydenottoa minuun vaikka onkin omien sanojen mukaan ikävöinut minua. Hän on vain ajatellut että kyllä minä hänet etsin jos niin haluan. Sama minun isoveljien kanssa. NIIN, MINULLA ON ISOVELJIÄ. Kymmenisen vuotta minua vanhempia. Mutta heistä lisää myöhemmin...
Isä kysyi että haluanko minä että hän kertoo minusta vaimolleen ja tytölleen? Mikä minun mielestäni oli aika epäsopiva kysymys, en minä sellaisesta asiasta halua päättää! Keskustelun päätimme siihen että isä lupasi ottaa lähipäivinä yhteyttä, haluaa ensin antaa minun "rauhoittua ja pohtia asioita" (Kieltämättä joo, meinasi välillä kiehahtaa yli)
Tämän keskustelun jälkeen olen aika varma että isä on jonkinsortin narsisti. Tai ainakin narsistisia piirteitä omaava ihminen. Kukaan täysin päästään terve ei perustele asioita sillä tapaa kun isä niitä perusteli. Mitään kunnollista katumusta hänestä ei tule ilmi. Perheiden jättämisen syyksikin hänen mukaan riitti se että HÄNELLÄ ahdisti ja HÄN halusi rauhassa tehdä jotain muuta. (Jotain muuta tässä kohtaa tarkoitti sitten aina sitä että hän perusti uuden perheen, ilmeisesti kokeillakseen että oliskohan tämä nyt vaikka vähän kivempi?)
Tähän loppuun passaa oikeastaan vain yksi sana. Perkele. (Vittusaatanahelvettihitto)
Isän vastaus
Tänään olen jutellut isän kanssa. Eli siis kyllä, hän vastasi. Vastaus oli näinkin ihana ja täynnä rakkautta "Ok. Soita minulle klo 13 numeroon *********" Ja viestihän oli siis englanniksi, vähäiset suomenkielentaidot on luonnollisesti kadonneet vuosien varrella.
Alkureaktio minulta oli semmonen teinimäisen kypsä "MITÄ HITTOA SE ITESTÄÄN AATTELEE JA EN VARMANA SOITA" Mutta sitten pikkuisen hengenvedon jälkeen laitoin hänen kännykkäänsä viestin että pääsisikö hän yhdeltä koneen ääreen juttelemaan vaikka Facebookin välityksellä. En vaan jotenki halunnu kuulla isän ääntä. Taisin vähän pelätä että ääni tuntuisikin niin tutulta että herkistyisin liikaa.
Vastausta ei kuulunu ja aattelin että tässäkö tämä sitten oli. Vartin yli yksi kuitenki kuului kännykästä Facebookin merkkiääni ja siellä oli isältä lyhyt ja ytimekäs viesti, "Jutellaan täällä" Alun kankeuden ja teennäisen ystävällisyyden jälkeen sanoin suoraan että voisiko hän nyt selittää minulle asiat omasta näkökulmastaan. Ja hänhän selitti. Ehkäpä noin viiden minuutin ajan. Kunnes hän pahoitteli ja sanoi palaavansa töihin.
Viiden minuutin aikana en hänestä paljoa irti saanut. Pahoittelua ja vakuuttelua siitä että on ikävöinyt minua. Ja lupasi kovasti että kunhan viiden (eli Suomen klo kuuden) jälkeen pääsee töistä niin jutellaan lisää. Kuulemma helppo jutella kotoa käsin kun vaimo oli lähteny tytön kanssa käymään jossain pidemmällä kyläreissulla. Ok. Kiva tietää.
Ja juuri ennen kuin isä lähti niin halusin kysyä häneltä sen mikä mulla eniten just nyt mieltä askarruttaa, onko mulla lisää sisaruksia näiden kahden lisäksi? Vastaus kerto aika paljon "Jutellaan siitä paremmalla ajalla."
Toista juttuhetkeä ootellessa! Toivottavasti on teille jotain kerrottavaa illemmalla.
Alkureaktio minulta oli semmonen teinimäisen kypsä "MITÄ HITTOA SE ITESTÄÄN AATTELEE JA EN VARMANA SOITA" Mutta sitten pikkuisen hengenvedon jälkeen laitoin hänen kännykkäänsä viestin että pääsisikö hän yhdeltä koneen ääreen juttelemaan vaikka Facebookin välityksellä. En vaan jotenki halunnu kuulla isän ääntä. Taisin vähän pelätä että ääni tuntuisikin niin tutulta että herkistyisin liikaa.
Vastausta ei kuulunu ja aattelin että tässäkö tämä sitten oli. Vartin yli yksi kuitenki kuului kännykästä Facebookin merkkiääni ja siellä oli isältä lyhyt ja ytimekäs viesti, "Jutellaan täällä" Alun kankeuden ja teennäisen ystävällisyyden jälkeen sanoin suoraan että voisiko hän nyt selittää minulle asiat omasta näkökulmastaan. Ja hänhän selitti. Ehkäpä noin viiden minuutin ajan. Kunnes hän pahoitteli ja sanoi palaavansa töihin.
Viiden minuutin aikana en hänestä paljoa irti saanut. Pahoittelua ja vakuuttelua siitä että on ikävöinyt minua. Ja lupasi kovasti että kunhan viiden (eli Suomen klo kuuden) jälkeen pääsee töistä niin jutellaan lisää. Kuulemma helppo jutella kotoa käsin kun vaimo oli lähteny tytön kanssa käymään jossain pidemmällä kyläreissulla. Ok. Kiva tietää.
Ja juuri ennen kuin isä lähti niin halusin kysyä häneltä sen mikä mulla eniten just nyt mieltä askarruttaa, onko mulla lisää sisaruksia näiden kahden lisäksi? Vastaus kerto aika paljon "Jutellaan siitä paremmalla ajalla."
Toista juttuhetkeä ootellessa! Toivottavasti on teille jotain kerrottavaa illemmalla.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Isän uusin perhe
Keskustelin veljen kanssa myös tästä uudesta perheestä. He asuvat siis Pohjois-Ruotsissa. Tai pohjoisessa Ruotsissa, ei aivan siellä Lapissa kuitenkaan. Uusin vaimo on kuulemma isää paljon nuorempi ja kuulemma hyvin "ruotsalaisen näköinen" Eli siis oletan että hän on kaunis, isotissinen ja blondi (sanan kaikissa merkityksissä, ei saa suuttua, pientä Ruotsi-huumoria vaan) . Mukava nainen varmasti kuitenkin.
Heidän pieni tytär on neljä tai viisi vuotta ja veli on hänet viimeksi nähnyt kun pikkuinen oli vauva. Isä perheineen oli silloin mun käsityksen mukaan käymässä Englannissa.
Isä siis lähti veljen perheestä pois kun veli oli pikkupoika ja sen jälkeen tuli ja meni eri maiden välillä vähän miten sattuu muutaman vuoden ajan. Sitten hän tapasi tämän vaimonsa ja he muuttivat Ruotsiin. Sen jälkeen isä ei ole kovin usein Englannissa enää käynyt.
Isä vaikuttaa aika lailla katkaisevansa välit aina "edellisen elämän" ihmisiin silloin kun siirtyy muualle. Suomen ystäviin hän ei minun ja äidin luota lähdön jälkeen pitänyt enää mitään yhteyttä vaikka he muutamaan otteeseen yrittivätkin häntä tavoittaa. Ainoastaan minun kummisetäni kanssa hän oli ollut myöskin tekemisissä Englantiin takaisinmuuton jälkeen. Mutta se johtui varmaan siitä että kummisetä asui itsekin siellä. Nykyään he eivät ole enää tekemisissä. Tai ainakaan kummisedällä ei ollut hajuakaan tästä uusimmasta perheestä, tai sitten hän ei vain halunnut siitäkin minulle kertoa. En tiedä.
Kaiken tämän perusteella isä vaikuttaa aika, noh, mielenkiintoselta persoonalta. Tai ihan kusipäältä vaan. Mulle on vuosien varrella kasvanut kovat ennakkoluulot häntä kohtaa ja niistä nyt yritän päästä edes hieman eroon. Koska jos me joskus onnistumme tapaamaan niin en halua mennä paikalle ennakkoluuloja ja puhdasta vihaa täynnä.
Heidän pieni tytär on neljä tai viisi vuotta ja veli on hänet viimeksi nähnyt kun pikkuinen oli vauva. Isä perheineen oli silloin mun käsityksen mukaan käymässä Englannissa.
Isä siis lähti veljen perheestä pois kun veli oli pikkupoika ja sen jälkeen tuli ja meni eri maiden välillä vähän miten sattuu muutaman vuoden ajan. Sitten hän tapasi tämän vaimonsa ja he muuttivat Ruotsiin. Sen jälkeen isä ei ole kovin usein Englannissa enää käynyt.
Isä vaikuttaa aika lailla katkaisevansa välit aina "edellisen elämän" ihmisiin silloin kun siirtyy muualle. Suomen ystäviin hän ei minun ja äidin luota lähdön jälkeen pitänyt enää mitään yhteyttä vaikka he muutamaan otteeseen yrittivätkin häntä tavoittaa. Ainoastaan minun kummisetäni kanssa hän oli ollut myöskin tekemisissä Englantiin takaisinmuuton jälkeen. Mutta se johtui varmaan siitä että kummisetä asui itsekin siellä. Nykyään he eivät ole enää tekemisissä. Tai ainakaan kummisedällä ei ollut hajuakaan tästä uusimmasta perheestä, tai sitten hän ei vain halunnut siitäkin minulle kertoa. En tiedä.
Kaiken tämän perusteella isä vaikuttaa aika, noh, mielenkiintoselta persoonalta. Tai ihan kusipäältä vaan. Mulle on vuosien varrella kasvanut kovat ennakkoluulot häntä kohtaa ja niistä nyt yritän päästä edes hieman eroon. Koska jos me joskus onnistumme tapaamaan niin en halua mennä paikalle ennakkoluuloja ja puhdasta vihaa täynnä.
Feikki vai ei?
Sen jälkeen kun kerroin tästä asiasta av-palstalla (ei ne kaikki siellä ilkeitä ole) niin oon oikeastaan suorastaan jo oottanu että millonkahan mua aletaan syyttämään tämän koko jutun feikkaamisesta. Mikä sinänsä ois todellakin ymmärrettävää! Eihän mulla ole tästä teille näyttää mitään todisteita ja vaikka oliskin niin enhän minä niitä teille vois näyttää.
Ja mitä luultavimmin tänne ei ala ilmestymään kommentteja joissa kerrotaan että joku on tunnistanut minut koska "oikeassa elämässä" hyvin harva tietää mitään tästä projektistani. Ja ne jotka tietää, ei sitä ikinä täällä julkisesti kommenteissa huutelisi. Jokainen saa ihan itse päättää uskooko tähän juttuun vai eikö usko. Minä en sen kummemmin tätä pysty/halua alkaa todistelemaan.
Mutta melkein 100 % kommenteista on siellä palstallakin ollut hurjan kannustavia ja ihania. Nyt sitten joku teki sen mitä ehtiin jo hetken odotellakkin, esiintyi minuna minun aloittamassani ketjussa. Mutta eipä se mitään haittaa, huvinsa kullakin :) Jos joku homma mietityttää niin tänne vaan kommenttia, silloin saa ainaki varmasti oikean aloittajan vastaamaan.
Ja jos minä tätä "käsikirjoittaisin" niin isä olisi jo vastannut ja hän olisi ollut hurjan kiva ja ihana. Ja rikas. Ja mulla olisi aivan mahtava mies ja upea omakotitalo vaikkapa Hangossa. Ja Vadelmavene. Ja isommat tissit.
MUTTA EI OLE. Joudutte tyytymään ihan vaan muhun ja tähän juttuun joka just nyt hiukka junnaa paikoillaan.
MUTTA EI OLE. Joudutte tyytymään ihan vaan muhun ja tähän juttuun joka just nyt hiukka junnaa paikoillaan.
Pohdintaa ja omantunnontuskia
Veljen kanssa tässä aamupäivällä juttelin pitkään ja jollakin tapaa nyt tuntuu että veli on tosi kiukkunen isälle. Siis eivät heidän välit aiemminkaan olleet mitkään erityisen hyvät mutta tällä hetkellä veli ei halua edes vastata mihinkään isän viesteihin. Johtuen, no käytännössä, minusta. Tai asioista joita olen hänelle kertonut. Mikä saa mut voimaan hieman pahoin.
En todellakaan halunnut että tämä minun etsintäprojekti katkaisisi toisten välejä. Ja nyt se on jo katkaissut ainakin väliaikaisesti veljen ja isän välit. Ja myöskin ainakin hieman vaurioittanut minun ja äidin välejä. Puhumattakaan vielä siitä mitä se mahdollisesti saattaa tehdä isän ja tämän uusimman puolison väleille. Joten lievästi sanottuna minulla on nyt hiukkasen omantunnontuskia. Siitäkin huolimatta että veli yrittää parhaansa mukaan mulle vakuuttaa että häntä ei todellakaan haittaa se että otin häneen yhteyttä, päinvastoin. Ja huolimatta siitä että siltikin minä tiedän että mulla on oikeus tehdä näin.
Olen myös miettinyt sitä että ehkä syy isän vastaamattomuuteen on juurikin tässä. Hän ei ole minusta kertonut perheellensä ja nyt pelkää miten he reagoivat. Toinen vaihtoehto tietenkin on että häntä ei vaan huvita nähdä minua. Mikä olisi tietenkin hiukan kummallista ottaen huomioon sen, että veljen kanssa hän kuitenkin on (tai yrittää olla) aina välillä yhteyksissä. Ehkä olin vaan tosi rasittava ja kiukkunen lapsi ja isä pelkää että en ois vieläkään muuttunut :D
En voi suoranaisesti sanoa katuvani tätä koko hommaa. Ja se on täysin veljen ja hänen perheensä ja heidän ihanuutensa ansiota. Mutta usein löydän itteni pohtimasta sitä että oliko tämä sittenkään aivan oikea aika ottaa yhteyttä... Mutta tehty mikä tehty!
Ja nyt täytyy sanoa että blogin tekemistä en ainakaan vielä kadu. Ihana jonnekin purkaa näitä asioita, vaikka ihan vaan luonnoksiksi blogin kansioon. Ja kiitos ihanista kommenteista, ne kyllä piristää kovasti!
En todellakaan halunnut että tämä minun etsintäprojekti katkaisisi toisten välejä. Ja nyt se on jo katkaissut ainakin väliaikaisesti veljen ja isän välit. Ja myöskin ainakin hieman vaurioittanut minun ja äidin välejä. Puhumattakaan vielä siitä mitä se mahdollisesti saattaa tehdä isän ja tämän uusimman puolison väleille. Joten lievästi sanottuna minulla on nyt hiukkasen omantunnontuskia. Siitäkin huolimatta että veli yrittää parhaansa mukaan mulle vakuuttaa että häntä ei todellakaan haittaa se että otin häneen yhteyttä, päinvastoin. Ja huolimatta siitä että siltikin minä tiedän että mulla on oikeus tehdä näin.
Olen myös miettinyt sitä että ehkä syy isän vastaamattomuuteen on juurikin tässä. Hän ei ole minusta kertonut perheellensä ja nyt pelkää miten he reagoivat. Toinen vaihtoehto tietenkin on että häntä ei vaan huvita nähdä minua. Mikä olisi tietenkin hiukan kummallista ottaen huomioon sen, että veljen kanssa hän kuitenkin on (tai yrittää olla) aina välillä yhteyksissä. Ehkä olin vaan tosi rasittava ja kiukkunen lapsi ja isä pelkää että en ois vieläkään muuttunut :D
En voi suoranaisesti sanoa katuvani tätä koko hommaa. Ja se on täysin veljen ja hänen perheensä ja heidän ihanuutensa ansiota. Mutta usein löydän itteni pohtimasta sitä että oliko tämä sittenkään aivan oikea aika ottaa yhteyttä... Mutta tehty mikä tehty!
Ja nyt täytyy sanoa että blogin tekemistä en ainakaan vielä kadu. Ihana jonnekin purkaa näitä asioita, vaikka ihan vaan luonnoksiksi blogin kansioon. Ja kiitos ihanista kommenteista, ne kyllä piristää kovasti!
Tuleva matka
Lontoon reissu lähenee hurjaa vauhtia ja aika tiukalla aikataululla nyt lähdenkin sinne kun aikaistin matkaa hieman että ehdin veljen luokse muutamaksi päiväksi. Ja sitä ennen tulee vielä lyhyt mutta silti niin pitkältä tuntuva työputki.
Onneksi tässä kumminkin vielä muutaman päivän lomailen ennen työputkea. Tai toisaalta mukavakin päästä välillä töihin kun alkaa pikkulhiljaa itteäkin oma käytös ärsyttämään. Melkein pakkomielteisesti koko ajan vilkuilen puhelinta että jospa nyt ois Facebookkiin tullut isältä viesti. Tähän asti vilkuilut on kumminkin olleet täysin turhia...
Kyläily luonnollisesti jännittää hyvinki paljo mutta jollakin tapaa kuitenki tuntuu yllättävän hyvältä mennä sinne. Sieltä suunnasta on ollut niin hyvä vastaanotto ja tunnen itteni todellakin tervetulleeksi.
Pohdin kovasti tuliaisasiaa. Haluaisin todellakin viedä heille jotain kivaa ja toisaalta ehkä myös suomalaista. Sauna ei mahdu matkalaukkuun ja heillä saattais olla aika erikoiset ilmeet jos raahaisin heille vaikka mämmiä tai neljän tuulen hatut. Eli nyt pitää keksiä jotain kumminkin vähän vähemmän suomalaista. Muumimukeja mietin itse, mutta sitten hoksasin että Iso-Britanniassa Muumit ei taida olla kovin iso juttu joten he ehkä aattelisivat että toin heille jotain lastenmukeja. Ehdotuksia otetaan vastaan!
Muutamia asioita minusta
Liikaa en halua mitään paljastaa mutta ajattelin kertoa teille muutamia asioita minusta itestäni.
Shokkinahan se saattaa teille tulla, mutta nimeni ei ole Malla Mallikas. Oikea nimi ei ole oikeastaan lähelläkään tuota. Tänne blogiin tuo nimi kuiteski passaa!
Ikää löytyy siis se 26 vuotta, ei ole lapsia eikä sen vakavampaa parisuhdetta tällä hetkellä, pientä säätöä saa olla aina ;) (paitsi sillon kun on siinä vakavassa parisuhteessa)
Töissä oon sosiaali- ja terveysalalla, oon yhen sortin hoitsu.
Ei ole minkäänlaisia lemmikkejä. Tulevaisuudessa kyllä muutun varmaan sellaiseksi hulluksi kissanaiseksi. Vaikka en edes tykkää kissoista.
Oon kotoisin Oulun seutuvilta ja siellä päin vietän paljon aikaani. Nykyasuinpaikkani on kuitenkin hiukkasen enemmän etelässä töiden vuoksi. Mutta pohjoissuomalainen oon henkeen ja vereen. En muuten oikein tiedä mitä teen tämän minun murteen kans joka kirjottaessa meinaa koko ajan tulla esille :D Toivottavasti se ei ketään liikaa häiritte! Sanon tämän koska kyllä minulla itelläni häirittis jos joku kirjottas blogia vaikkapa leveällä Savon murteella... Kaikella kunnioituksella savolaisia kohtaan. Antti Ruuskanen ♥
Ja siinäpä ne tärkeimmät että saa minusta hiukkasen semmosta yleiskuvaa :) Kyselkää jos kiinnostaa jotaki vielä tietää!
Shokkinahan se saattaa teille tulla, mutta nimeni ei ole Malla Mallikas. Oikea nimi ei ole oikeastaan lähelläkään tuota. Tänne blogiin tuo nimi kuiteski passaa!
Ikää löytyy siis se 26 vuotta, ei ole lapsia eikä sen vakavampaa parisuhdetta tällä hetkellä, pientä säätöä saa olla aina ;) (paitsi sillon kun on siinä vakavassa parisuhteessa)
Töissä oon sosiaali- ja terveysalalla, oon yhen sortin hoitsu.
Ei ole minkäänlaisia lemmikkejä. Tulevaisuudessa kyllä muutun varmaan sellaiseksi hulluksi kissanaiseksi. Vaikka en edes tykkää kissoista.
Oon kotoisin Oulun seutuvilta ja siellä päin vietän paljon aikaani. Nykyasuinpaikkani on kuitenkin hiukkasen enemmän etelässä töiden vuoksi. Mutta pohjoissuomalainen oon henkeen ja vereen. En muuten oikein tiedä mitä teen tämän minun murteen kans joka kirjottaessa meinaa koko ajan tulla esille :D Toivottavasti se ei ketään liikaa häiritte! Sanon tämän koska kyllä minulla itelläni häirittis jos joku kirjottas blogia vaikkapa leveällä Savon murteella... Kaikella kunnioituksella savolaisia kohtaan. Antti Ruuskanen ♥
Ja siinäpä ne tärkeimmät että saa minusta hiukkasen semmosta yleiskuvaa :) Kyselkää jos kiinnostaa jotaki vielä tietää!
Minä oon ihan järkyttyny!
Ihan hirmunen määrä ihmisiä on käyny tätä kattomassa/lukemassa. Yli 1200! Ja vieläpä monista eri maista esim Hollannista. What?! Tässähän iskee ramppikuume.
Ja onhan tää nyt vähän noloa kun ei mulla oo oikeestaan mitään mistä kirjottaa jos ei oo mitään kummempia tapahtunu... Niinku nyt veljen kans jutellaan usein ja isälle lähetetty viesti on yhä "nähtynä" mutta ei vastausta. Äiti vähän vielä kiukuttelee mulle, mutta taitaa olla kummiskin vähän laantumaan päin. Valtakunnassa siis ns kaikki hyvin. Kunhan se isä vastais. Edes jotaki.
Mutta joo, aattelin kirjottaa semmosen lyhkäsen jutun johon laitan aika yleisellä tasolla juttuja minusta. Että tietäsitte pikkusen paremmin kenen blogia te olette eksyny lukemaan. Hyvät viikonlopun loput kaikille!
Ja onhan tää nyt vähän noloa kun ei mulla oo oikeestaan mitään mistä kirjottaa jos ei oo mitään kummempia tapahtunu... Niinku nyt veljen kans jutellaan usein ja isälle lähetetty viesti on yhä "nähtynä" mutta ei vastausta. Äiti vähän vielä kiukuttelee mulle, mutta taitaa olla kummiskin vähän laantumaan päin. Valtakunnassa siis ns kaikki hyvin. Kunhan se isä vastais. Edes jotaki.
Mutta joo, aattelin kirjottaa semmosen lyhkäsen jutun johon laitan aika yleisellä tasolla juttuja minusta. Että tietäsitte pikkusen paremmin kenen blogia te olette eksyny lukemaan. Hyvät viikonlopun loput kaikille!
Viimeisimmät kuulumiset
On kyllä tullut sormet sauhuten kirjoiteltua tänään, mutta jospa mää oisin teidät suunnilleen saanu nyt ajantasalle ja postaustahti vois nyt kunnolla hiljentyä :)
Isältä ei ole tullut mulle minkäänlaista viestiä MUTTA veli äsken ilmoitti että isä oli hänelle laittanut viestiä ja kysellyt (ihan ystävälliseen sävyyn) että onko veli antanut isän yhteystietoja jollekin (tarkoittaen siis mitä luultavimmin mua) Sanoin veljelle että ei stressaa yhtään tästä, mää otan hyvin mielelläni syyt niskoilleni mutta veli vastasi ettei hänellä ole just nyt mitään halua vastata mihinkään isän viesteihin. Toivon kyllä todellakin nyt että isä vastaisi minun viestiin.
Sitten haluan vielä tässäki sanoa että laittakaa vaan rohkeesti kommenttia jos on jotain parannusehdotuksia tms. Kuten jo aiemmin sanoin, en oo erityisen hyvä näissä blogihommissa :) Ja kysellä saa! Vastaan kyllä kaikkiin mitkä ei mene liian henkilökohtaisuuksiin.
Kirjoittelen sitten taas jos/kun tilanne muuttuu. Hyvät yöt kaikille!
lauantai 23. elokuuta 2014
Sisarus numero 4?
Tätä olen kovasti viime päivinä pohtinut. Isällä on nyt vähintään kolme lasta kolmen eri naisen kanssa (minä 26v, veli 19v ja sisko 4-5v) Minua nuorempia ei pitäisi enää ilmestyä (tai mistäs sitä tietää!) mutta minua vanhempia sisaruksia voi aivan hyvin jostakin löytyä. Isällä on kuitenkin ikää jo yli 50 vuotta, joten ennen minun äidin tapaamista hänellä on ollut kerrassaan mainiota lastentekoaikaa reilu kymmenisen vuotta (näin karkeasti arvioiden)
Äidiltä tästä aiheesta on turha udella tällä hetkellä mitään, mutta jos isä olisi hänelle suhteen alussa muista lapsistaan kertonut niin voin olla varma että olisin minäki niistä saanut jossakin vaiheessa jo äidiltä kuulla.
Ainoa tapa tämän selvittämiseen taitaa olla ihan suoraan isältä kysyminen. Pitää lisätä se kysymyslistaan (joka on kyllä muutenkin jo pitkä kun nälkävuosi)
Veli
Veljen kans on nyt tunnettu hurjat kaksi päivää. Hän on kohtelias ja kypsä 19-vuotias. Asuu äitinsä, isäpuolensa ja pikkusiskopuolensa kanssa. Hänellä on hurmaava brittiaksentti ja hymykuopat just niinkuin minullakin (ei siis sitä brittiaksenttia, vaan ne hymykuopat) Meillä on samanväriset silmät ja saadaan kielet rullalle. Muuten ei uskoisi että ollaan sukua kun kumpikin on loppujen lopuksi hyvin paljon oman äitinsä näköinen.
Tapaaminen on jo sovittuna. Pidensin mun Lontoon lomaa sen verran että vietän heidän luonaan muutaman päivän. Heidän kodissaan. Mikä on aika hurja ajatus, mutta minkäs teet kun hurmaava brittinainen (vähän niinkuin Molly Weasley) vaatimalla vaatii että asut heidän luona eikä missään hotellissa. Jouluksi veljen äiti kans kutsu mut sinne mutta luulen vähän että mun äiti ei sitä hyvällä katsois jos hylkäisin hänet yksin jouluksi ;)
Oon jutellu veljen kanssa Skypessä ja jutteleminen oli yllättävän helppoa ja lepposta. Löytyi puheenaiheita. Hän aikoi itseasiassa yhessä vaiheessa hakea Suomeen opiskelemaan mutta hänen äiti sitten tyrmäs tän ajatuksen. Nyt kuulemma on alkanut Suomessa opiskelusta haaveileen uudestaan kun ehkä äiti päästäis hänet nyt tänne kun "isosisko" olis täällä vahtimassa :D Luulen että sen opiskelun lisäksi on eräs toinenki syy tänne haluamiseen kun oon huomannu että eräs hyvin suomalaisen nimen omaava tyttönen usein on kommentoinut veljen Facebook-tiloja... Nuorta rakkautta kenties? :D
Ihana ja helpottava tietää että vaikka tästä ei muuta hyvää seuraisi niin oon mää tästä kaikesta ainaki saanut ihka oikean veljen (ja vähän vaikuttaa siltä että myös jonkin sortin varaäidin...)
Isän vastausta ootellessa...
Yhteydenotto isään
Tätä asiaa mietin ja pohdin pitkään. (Tai no pitkään ja pitkään, en edes kokonaista päivää sen jälkeen kun yhteystiedot sain) Mutta alitajunnassa oon pohtinu tätä aina, tai ainakin siitä asti kun aloin asiasta jotaki ymmärtää.
Oon usein pään sisällä kuvitellu mitä tapahtuis jos me nähtäis. Nuorempana niissä kuvitelmissa isä aina ilahtui hurjasti mutta nyt vanhemmiten kuvitelmat on alkaneet muuttua siihen suuntaan ettei mun näkeminen oliskaan enää niin kiva juttu hänelle. Ja varsinkin nyt kun oon kuullu että oon ollu ainakin tälle toiselle uudelle perheelle "salaisuus" (ja mitä luultavimmin myös sille toisellekin)
Veljeltä sain kuulla että isä ei asu enää Iso-Britanniassa. Isä asuu Ruotsissa, Pohjois-Ruotsissa. Ja minä asun suhteellisen pohjoisessa Suomessa. Me asumme käytännössä melkeinpä lyhyeksi kutsutun ajomatkan päässä toisistamme! Ja siltikään isä ei ole tehnyt elettäkään minun etsimiseksi, äidin osoite ei ole muuttunut miksikään, sen kautta hän kyllä olisi saanut meihin yhteyden jos olisi halunnut. Mutta ei halunnut. Ja tuon faktan vuoksi tein osoitteen saamisen jälkeen päätöksen että en ota häneen yhteyttä. Mutta ihmismieli on muuttuvainen ja muutaman tunnin kuluttua tuon päätöksen teosta päätinkin että kylläpäs otan yhteyttä. Hän ei sitä välttämättä halua eikä ansaitse mutta MINÄ haluan ja MINÄ ansaitsen.
Aluksi kiukuspäissäni mietin että hyppään autoon ja vietän päiväni käväisemällä hänen luonaan mutta kunhan kiukku hieman laantui niin tajusin että se ei ehkä olisi kovin kypsä tapa suhtautua tähän. Mennä pää punaisena pauhaamaan hänelle niin että varmasti uusi puoliso ja lapsi kuulevat kans. Joten kun kuulin veljeltäni että isä on kunnon Facebook-addikti (siinä kohtaa ei ole omena kauas puusta pudonnut) niin päätin laittaa hänelle viestin siellä.
Viestin kirjoittamisessa meni varmaan kaksi tuntia mutta vihdoin sain sen kuulostamaan just siltä kun halusinkin. Ja lähetin sen. Se oli eilen. Ja melkein heti viestin lähetyksen jälkeen viesti muuttui "nähdyksi" Mutta vielä ei ole vastausta kuulunut. Ja liekö kuuluukaan. Mutta mikäs tässä odotellessa, onhan mulla tuo tuore velipoika (äiteineen) juttukaverina :)
Oon usein pään sisällä kuvitellu mitä tapahtuis jos me nähtäis. Nuorempana niissä kuvitelmissa isä aina ilahtui hurjasti mutta nyt vanhemmiten kuvitelmat on alkaneet muuttua siihen suuntaan ettei mun näkeminen oliskaan enää niin kiva juttu hänelle. Ja varsinkin nyt kun oon kuullu että oon ollu ainakin tälle toiselle uudelle perheelle "salaisuus" (ja mitä luultavimmin myös sille toisellekin)
Veljeltä sain kuulla että isä ei asu enää Iso-Britanniassa. Isä asuu Ruotsissa, Pohjois-Ruotsissa. Ja minä asun suhteellisen pohjoisessa Suomessa. Me asumme käytännössä melkeinpä lyhyeksi kutsutun ajomatkan päässä toisistamme! Ja siltikään isä ei ole tehnyt elettäkään minun etsimiseksi, äidin osoite ei ole muuttunut miksikään, sen kautta hän kyllä olisi saanut meihin yhteyden jos olisi halunnut. Mutta ei halunnut. Ja tuon faktan vuoksi tein osoitteen saamisen jälkeen päätöksen että en ota häneen yhteyttä. Mutta ihmismieli on muuttuvainen ja muutaman tunnin kuluttua tuon päätöksen teosta päätinkin että kylläpäs otan yhteyttä. Hän ei sitä välttämättä halua eikä ansaitse mutta MINÄ haluan ja MINÄ ansaitsen.
Aluksi kiukuspäissäni mietin että hyppään autoon ja vietän päiväni käväisemällä hänen luonaan mutta kunhan kiukku hieman laantui niin tajusin että se ei ehkä olisi kovin kypsä tapa suhtautua tähän. Mennä pää punaisena pauhaamaan hänelle niin että varmasti uusi puoliso ja lapsi kuulevat kans. Joten kun kuulin veljeltäni että isä on kunnon Facebook-addikti (siinä kohtaa ei ole omena kauas puusta pudonnut) niin päätin laittaa hänelle viestin siellä.
Viestin kirjoittamisessa meni varmaan kaksi tuntia mutta vihdoin sain sen kuulostamaan just siltä kun halusinkin. Ja lähetin sen. Se oli eilen. Ja melkein heti viestin lähetyksen jälkeen viesti muuttui "nähdyksi" Mutta vielä ei ole vastausta kuulunut. Ja liekö kuuluukaan. Mutta mikäs tässä odotellessa, onhan mulla tuo tuore velipoika (äiteineen) juttukaverina :)
Yhteydenotto veljeen
Löysin siis hänet Facebookista ja muutamien av-palstalaisten tsemppiviestien jälkeen (kiitos teille!) päätin laittaa veljelle viestiä. Hän on siis 19-vuotias nuorimies joka asustaa pienellä paikkakunnalla suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä Lontoosta.
Aluksi huolestutti että huomaako veli koko viestiä jos viesti menee muut-kansioon Facebookissa. (ja ainakaan itse en muut-kansiota muista koskaan tarkistaa) Mutta vastaus tulikin suhteellisen nopeaa (vaikka se tuntuikin ikuisuudelta) ja vastauksessa sain varmistuksen siihen että hän todellakin on minun veljeni. On vähättelyä sanoa että hän oli hämillään koska isä ei ollut minusta ikinä puhunut. Vaikkakin veljen äiti oli usein vitsaillut että isän tuntien hänellä on maailma täynnä jälkikasvua.
Veljeltä sain tietää että isä ei ollut hänenkään elämässä kovin pitkään pysynyt vaan hän oli jatkanut matkaa maailmalle. Veljen sanoja lainaten heillä oli tällä hetkellä "joulu- ja synttärikorttisuhde", eli eivät hekään kovin läheisiä ole. Kuitenkin oli todella kiva huomata kuinka läheinen suhde veljellä on äitiinsä. Äiti oli myös koneella ja halusi keskustella minun kanssani. Hän vaikutti olevan hyvinkin touhuissaan tästä koko asiasti :D
Ja onnistuin myös melkein heti nolaamaan itseni kun veli kysyi että haluanko jutella myös siskon kanssa? Ja minähän heti oletin, että härregyyd sentään, onkos mulla siellä siskoki. Hetken sitten kirjoittelin tämän pikkusiskon kanssa kunnes hoksasin että eihän tämä ole minun sisko ollenkaan, ihan vain vaan minun veljeni siskopuoli :D Onneksi en ehtiny asiaa kovin ääneen vielä heille pohtia ennekuin tajusin itsekin miten asia olikin. Pitää opetella lukemaan/kuuntelemaan tarkemmin heidän sanomisia, vaikka englannintaitoni ovatkin omasta mielestäni hyvät niin kyllä se ihana brittiaksentti tuo siihen pienet haasteensa.
Hän antoi minulle myös isän yhteystiedot ja kuulin muutenkin isän kuulumisia. Isä on jatkanut reippaasti siitosorin-mainettaan ja hänellä on nyt uusi vaimo ja alle kouluikäinen lapsi. Veli on viimeksi isän nähnyt muutamia vuosia sitten kun tämä isän nuorimmainen lapsi oli vasta vauva. Eli sieltä löytyi minulle toinenkin sisarus.
Seuraava askel tässä hommassa oli sitten harkita yhteydenottoa isään, mutta siitä lisää myöhemmin :)
Asioita joita haluan tehdä selväksi!
Harkitsin blogin pitämistä pitkään yksityisyyden vuoksi. Ei niinkään minun, koska minun kohdallani tuskin kukaan minua täältä tunnistaa koska hyvin harva ihminen tietää mitään minun isääni liittyvistä asioista. Ja myöskään en ole monelle ihmiselle kertonut tästä "perheenetsintä"-projektistani. Enemmän mietitytti se miten tähän asiaan liittyvät ihmiset reagoisivat jos heidät täältä tunnistettaisiin. Loppujen lopuksi päädyin siihen että heidän tunnistamisensa on hyvin, hyvin epätodennäköistä ensinnäkin koska he asuvat kokonaan toisessa maassa ja he/heidän lähipiirinsä eivät ole suomenkielen taitoisia ja toisekseen, en aio missään vaiheessa täällä heistä nimiä tai muita henkilökohtaisuuksia paljastaa.
Kaikki eivät varmaan ole tästä asiasta samaa mieltä minun kanssani mutta tämän päätöksen olen nyt tehnyt ja se pitää siihen asti että muutan mieleni ;) (Mikä itseni tuntien on suht todennäköistä, joten voipi olla että joku päivä tämä blogi täältä katoaa ainakin hetkellisesti)
Toinen asia minkä haluan tehdä kaikille selväksi, on suhteeni äitiini. Tässä blogissa äidistä ei tule välttämättä kovin hyvää kuvaa ihan vaan siksi ettei hän mitä luultavimmin ole kirjoituksissa mukana. Ainakaan siinä roolissa että hän auttaisi minua etsinnöissä. Äiti on kanssani hyvin eri mieltä tästä sisaruksien/isän etsinnästä ja olemme tästä asiasta usein riidelleet. Aikuisena ihmisenä minulla on kumminkin oikeus tehdä mitä haluan tämän asian suhteen ja toivon että äitikin sen ymmärtää. Hänellä ja isällä oli hyvin riitaisa ja kipeä ero ja isäni ei todellakaan ole (tai ainakaan siihen aikaan ollut) hyvä ihminen.
Kuitenkin tiedän että kaikesta huolimatta äiti on aina minun tukeni ja turvani kaikessa ja hän on itsekin sanonut että vaikka hän ei halua tähän asiaan tällä hetkellä millään tapaa osallistua, hän on kuitenkin aina valmis "kerämään palaset" Eli jos kaikki ei menekään hyvin niin minulla on lupa mennä äidin luo itkemään :D
Ja vielä yksi asia mistä haluan tässä puhua on se, että en todellakaan osaa pitää blogia. Kirjoitan miten sattuu, kielioppi- ja kirjoitusvirheitä vilisee varmasti joka paikassa ja Oulun murre meinaa varmasti ainakin välillä tunkeutua kirjoituksiini :D Ja hienoja kuvia ei kannata odottaa! Olkaa armollisia!
(ja se vielä selväksi, oikea nimeni ei ole Malla. Se on jonkinsortin lempinimi jolla minua puhuteltiin nuorempana)
Kaikki eivät varmaan ole tästä asiasta samaa mieltä minun kanssani mutta tämän päätöksen olen nyt tehnyt ja se pitää siihen asti että muutan mieleni ;) (Mikä itseni tuntien on suht todennäköistä, joten voipi olla että joku päivä tämä blogi täältä katoaa ainakin hetkellisesti)
Toinen asia minkä haluan tehdä kaikille selväksi, on suhteeni äitiini. Tässä blogissa äidistä ei tule välttämättä kovin hyvää kuvaa ihan vaan siksi ettei hän mitä luultavimmin ole kirjoituksissa mukana. Ainakaan siinä roolissa että hän auttaisi minua etsinnöissä. Äiti on kanssani hyvin eri mieltä tästä sisaruksien/isän etsinnästä ja olemme tästä asiasta usein riidelleet. Aikuisena ihmisenä minulla on kumminkin oikeus tehdä mitä haluan tämän asian suhteen ja toivon että äitikin sen ymmärtää. Hänellä ja isällä oli hyvin riitaisa ja kipeä ero ja isäni ei todellakaan ole (tai ainakaan siihen aikaan ollut) hyvä ihminen.
Kuitenkin tiedän että kaikesta huolimatta äiti on aina minun tukeni ja turvani kaikessa ja hän on itsekin sanonut että vaikka hän ei halua tähän asiaan tällä hetkellä millään tapaa osallistua, hän on kuitenkin aina valmis "kerämään palaset" Eli jos kaikki ei menekään hyvin niin minulla on lupa mennä äidin luo itkemään :D
Ja vielä yksi asia mistä haluan tässä puhua on se, että en todellakaan osaa pitää blogia. Kirjoitan miten sattuu, kielioppi- ja kirjoitusvirheitä vilisee varmasti joka paikassa ja Oulun murre meinaa varmasti ainakin välillä tunkeutua kirjoituksiini :D Ja hienoja kuvia ei kannata odottaa! Olkaa armollisia!
(ja se vielä selväksi, oikea nimeni ei ole Malla. Se on jonkinsortin lempinimi jolla minua puhuteltiin nuorempana)
Nonniin, tästä se lähtee. Taustat ensiksi selviksi!
Tämä tarina alkaa siitä kun olin 4-vuotias ja isäni näin karkeasti sanottuna "lähti lätkimään" ja palasi takaisin kotimaahansa Iso-Britanniaan. Lapsuudessa ilman isää oli toki omat haasteensa mutta en ite isättömyyttä ikinä kovin kamalaksi asiaksi kokenut. Se oli vaan luonnollinen osa lapsuutta koska isästä ei hurjasti muistoja ollut ja isästä ei missään nimessä äidin kanssa puhuttu.
Asiaan tuli kuitenkin muutos kun muutamia vuosia takaperin olin äitini kanssa lomalla Lontoossa ja törmäsimme ihan sattumalta isän hyvään kaveriin (joka oli myös aikanaan minun kummisetäni ja varmaan on kirkonkirjojen mukaan vieläkin :D) Muutaman sanan vaihdoimme siinä keskellä Lontoon kovinta ruuhka-aikaa ja tämän lyhkäsen keskustelun aikana tuli sitten ilmi että minulla on jossain päin Englantia veli. Kummisetä ilmeisesti luuli minun ja äidin tietävän asiasta ja kun hän sitten tajusi lipsahduksensa niin meni mies aika nopeeta hiljaiseksi ja lähti pois paikalta metroaikatauluihin (?!) vedoten.
Äidin kanssa asiasta ei saatu kunnollisia keskusteluja aikaiseksi (meni samantien "Isäsi on idiootti ja sun elämäs on paljon parempaa ilman häntä"-tyylisiksi kommenteiksi) Mutta tämä veljen olemassaolo jäi kummittelemaan taustalle ja hieman myöhemmin aloin veljen henkilöllisyyttä selvittelemään ihan itsekseni ja kaikessa hiljaisuudessa.
Kummisetää käytin tässä asiassa "hyväkseni" ja sanoin hänelle suoraan että jos hän antaa minulle tietoja veljestä niin en kerro isälle hänen lipsahduksestaan (kummisetä ei ilmeisesti tajunnut etten ole missään tekemisissä isän kanssa, eikä mulla silloin ollut isän olinpaikasta edes mitään tietoa) Sain sitten aika hyvät tiedot kasaan ja jätin asian hautumaan.
Nyt sitten varasin kesän alussa syksyksi Lontoon matkaa ystäväni luokse kyläilemään ja silloin aloin taas pitkästä aikaa harkitsemaan yhteydenottoa veljeen. Apuna veljen löytymisessä päätin käyttää ihanaa ja vanhaa kunnon Facebookkia ja muutaman profiilin kahlattuani lävitse löytyi nuori mies jonka kaikki tiedot ikää ja asuinpaikkaa myöten täsmäsivät veljeeni.
Otin siis yhteyttä! (av-palstalaiset tietävätkin miten tässä käy joten voin jättää tämän tälläiseksi cliffhangeriksi ja kirjoittaa lisää seuraavassa postauksessa ettei yksittäiset kirjoitukset veny liian pitkiksi :D)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)